Aika pyyhkii kaiken pois

Kansojen historiasta, kulttuurista ja kielen atavismeista johtuvat vastakohdat ajattelutavoissa moraalin ja filosofian alalla ovat hyvin merkittäviä tekijöitä, jotka vaikuttavat siihen, että ihminen tuntee itsensä ulkopuoliseksi vieraalla maalla. Mutta vielä voimakkaammin kaihertaa se, että ihminen tuntee itsensä ulkopuoliseksi omaalla maalla. Muukalainen täällä, vanhempiesi maassa, muukalainen uudessa maassa. Muukalainen missä tahansa maailman maassa. Isänmaaton ja juuriltaan raastettu juutalainen omassa, yksinäisessä diasporassaan, vailla omia juuria, vailla maankaistaletta, joka ottaisi lopullisesti suojiinsa hänen sielunsa katoavaisen kuoren. Mitäpä sillä on pohjimmiltaan väliä? ”Avec le temps va, tout s’en va”, lauloi auktoriteetteja kunnioittamaton Leo Ferré. Lopulta aika pyyhkii kaiken pois, ja väkevinkin rakkaus viimein kuihtuu, haalistuneena kuin vanha valokuva, joka on ajan mukana menettänyt kauneimmat värisävynsä. ”A la fin, on n’aime plus”.

Jo kauan olen laajentanut omia rajojani, ajatus ajatukselta. Kotimaanani pidän synnyinmaani lisäksi sitä maata, jota kenkäni tallaavat. Kotini on planeetan kaukaisimmissa paikoissa, kylissä, joissa toiset ulkomaalaiset, ihonväriltään minua vaaleammat tai tummemmat, avasivat minulle kotinsa ovet ja kohtelivat minua veljenään. Kotini on nykyään koko planeetta.