Kenelle kellot soivat

Kiinalaiset kuuluvat olevan kekseliäitä kidutukseen liittyvissä asioissa. Eräässä pitkälle jalostetussa kiinalaisessa kidutusmenetelmässä vanki saa kuulla yhtä ja samaa lallatusta loputtomiin, piinaajansa mielen mukaan, kunnes kidutettava tulee hulluksi. Toisessa hienostuneessa menetelmässä henkilön päähän, jota pidetään liikkumattomana, tiputetaan jatkuvalla tahdilla vesipisara, kunnes hän menettää järkensä.

Tuossa kaupungissa, jonka nimeä en tahdo muistaa, melupiina halkoi ilmaa, eikä meihin tuhlattu niin hienostuneita menetelmiä. Meihin sovellettu kollektiivinen kidutus oli karkeaa ja jalostamatonta: se käsitti yksinomaan kellonsoittoa. 

Kaupungissa, jossa yhä asun – kuinka kauan, sitä en tiedä – on tilanne tätä kirjoittaessani se, että lähistöllä olevan kirkon kello herättää joka sunnuntai kaupungin asukkaat, niin katolilaiset kuin muutkin, neljäänkymmeneen kumisevaan lyöntiin kello kahdeksalta, sen jälkeen toisen kerran – siltä varalta, että satuitte nukkumaan yli ajan – neljännestä yli kahdeksan ja varmemmaksi vakuudeksi vielä puoli yhdeksältä. Siis kaikkiaan satakaksikymmentä kellonkumahdusta, ja uudemman kerran vielä neljännestä vailla ja tasan yhdeksältä… järjetöntä! Levätkää rauhassa, on sunnuntai, Jumalakin lepää sunnuntaina! Tyhjää puhetta: täällä ei sunnuntaina lepää edes Jumala.

Maahanmuuttajan kaleidoskoopi

Santorini, Kreikka

Palattuaan Ithakaan, päästyään seireenien laulun petollisesta houkutuksesta ja velhotar Kirken pauloista, vältyttyään oveluutensa avulla joutumasta kyklooppi Polyfemosin suihin ja koettuaan monta muutakin vaiheikasta seikkailua Odysseus joutui lopulta vaatimaan oman identiteettinsä ja syntyperänsä tunnustamista nousemalla kärsivällisen ja rakastetun Penelopensa kosijoita vastaan. Odysseuksen tapaan maastamuuttaja joutuu palatessaan kohtaamaan poissaolonsa vaikutuksen. Vain vähän siitä, mitä hän lähtiessään jätti jälkeensä, on enää jäljellä. Menneen ja nykyisyyden välille on muodostunut ylitsepääsemätön kuilu. Hänen perheensä, ystävänsä, äidinkielensä, koko hänen tuntemansa maa ja jopa hänen oma asemansa ovat kokeneet lähtemättömän muutoksen. Mikään ei enää ole kuten ennen. Edes hän itse ei voi enää väittää olevansa tuo sama ihminen, joka kerran jätti kotinsa etsiäkseen kirkkaampaa tähteä.

            Kokemukset uudessa maassa ja halu integroitua uuteen maailmaan, assimiloida uuden, vieraan ympäristön keskeisimmät elementit synnyttävät valtavan sisäisen ristiriidan. Vastaanottavan maan kulttuuri, joka saartaa maahanmuuttajaa joka puolella, törmää yhteen hänen omien tapojensa kanssa. Ristiriita on sitä suurempi, mitä nuorempi maahanmuuttaja on kyseessä. Vaikka lapset sopeutuvat paremmin uusiin olosuhteisiin, he kärsivät juurettomuudesta sitäkin syvemmin. Uusi ympäristö pakottaa maahanmuuttajan peilaamaan itseään, vertaamaan, asettamaan kyseenalaiseksi, rinnastamaan ja kontrastoimaan oman identiteettinsä kliseet, joita hän on jo lukemattomat kerrat ravistellut monivärisessä kaleidoskoopissa.

           

Avaruusmatkailija

Olen Maahan sattumoisin joutunut avaruusmatkailija, joka on saanut elää keskellä kiehtovaa, huiman tieteellisteknisen kehityksen leimaamaa aikakautta, mutta myös keskellä hämärää, kaoottista ja vaarallista aikakautta, jolle on ominaista yleinen epätietoisuus järjen ja totuuden valon ja sitä vastaan käyvien valistuksenvastaisten voimien ja sotien välissä. Olen maailmanmatkaaja ja idealisti, joka yrittää väsymättömästi sopeuttaa todellisuutta unelmaan antaakseen siten tarkoituksen omalle elämälleen. Nyt, enemmän kuin koskaan ennen, maailma häilyy kaaoksen ja järjestyksen, hämmennyksen ja selvänäköisyyden välillä. 

Odysseuksen syndrooma

Flamenco tanssijatar

Poislähtö synnyttää matkamiehessä tarpeen avata sydämensä uusille paikoille, kulttuureille ja ihmisille. Se synnyttää myös seikkailijan uteliaisuuden, joka muuttaa syvintä olemustamme ja rikastuttaa sitä. Tie hämmennyksestä yllätykseen ja joskus ihailuun johtaa tuntemattomiin maailmoihin, jotka jättävät meihin lähtemättömän jälkensä. Tahdoimmepa tai emme, tuo kosketus muuttaa tietoisuuttamme ja tapaamme tajuta todellisuus. Erilainen ajattelutapa ja ennen kaikkea tutustuminen uusiin kielellisiin rakenteisiin, jotka ovat pohjana toisenlaisille ajatuksille kuin omamme, valaisevat osaltaan totuuden syövereitä ja vievät meidät lähemmäksi totuutta. Kyse on vapauttavasta totuudesta, oivalluksesta joka syntyy kosketuksessa matkan kulttuuriseen monimuotoisuuteen ja jota vasten voimme myös peilata omaakuvaamme. ”Les voyages forment la jeunesse”, sanovat ranskalaiset osuvasti.

San Antónin tulet Marossa

Maron kuoro

Maron suojeluspyhimyksen San Antónin päivä oli perjantaina 17 p. tammikuuta. Kuten Franciscus pyhimys on myöskin eläinten suojelija.
Christian niminen kulttuurityöntekijä möi meille päivien ohjelman viime viikolla keräten rahaa kuluihin. Jo torstaina alkoi kylässä juhliminen aamulla tykinlaukauksin. Kokkoja rakennettiin ja niiden polttaminen talon edessä aloitettiin illalla ja se jatkui yömyöhille. Vanhan polttamista alkuperainen idea on elementtien sekä sielun puhdistumista. Lisämausteena välimeren ihmisten tavan mukaan on tulut musiikki, ruokaa, viiniä ja seurustelua talojen edessä. Kylän kuoro kuljeskeli laulamassa asuntojen edessä ja pari solakkaa trubaduuria komeine asuineen kitaran kanssa kiersivät myös. Uutisissa näytettiin miten ratsastajat Avilassa ja Huelvassa syöksyivät kokkojen läpi. Eläinten suojelijat protestoivat. Kuljeskelimme kylässä. Naapurit ystävineen ja sukulaisineen grillailivat talojensa edessä. Säpsähdimme raketin paukahduksia ja kun lapset potkivat kekäleitä. Turvallisuus partio ja palokunta-poliisi vartioi lähettyvillä.
Makkaraa-lihaa ja viiniä tapasta tarjoittiin ohikulkeville tuttaville. Sisarukset María ja Carmen tarjosivat meille grillattua chorizoa ja viiniä hiukan ujostelen, vai oliko se punastus kokon lämmön aikaansaava? Pikkukylän ihmiset saattavat olla hiukan ujoja sekä epäluuloisiakin vaikka haluavat kyllä osoittaa espanjalaista vieraanvaraisuutta. Vanhemmat ihmiset ovat rohkeampia. He kertoivat meille kiihkeästi persoonallisia tarinoitaan, siitä miten ajat ovat muuttuneet. Viisi huumorintajuista leskirouvaa joiden ikä on 72-80 välillä ovat olleet leskenä pitkään, jopa 40 vuotta. Naisen täytyy olla uskollinen loppuun asti, sanoi 76 v. ylpeänä. Minä olen nainen ja uutta miestä en edes ole harkinnut ottavani. Mies on sitten eri asia. Vanhat tavat istuvat sitkeinä pikkukylissä mutta naiset eivät kuitenkaan pukeudu loppuelämäksi mustiin niin kuin oli leskillä tapana ennen vanhaa. Savun hajuisina tulimme kotiin ja unen läpi kuulimme pitkälle yöhön ihmisten ilonpitoa ja musiikkia. Aamuulla klo 10 alkoi tykin laukaukset. Rummutusta ja torvensoittoa kuului kaukaa lähestyvän kuin giljotiini. Torvisoittokunta meni ikkunamme ohi kerran, kiitos ja sitten toisen kerran. Kiitos! Pulleita pieniä miehiä koreissa paidoissaan. Isorumpu oli ainakin viritetty.
Nerjan puhdistus partio ja pesuauto kolusivat kadulla. Eivät ehtineet ennen torvisoittokuntaa. Iltaa kohden alkoi sade yltymään ja varmaan hillitsi juhlimista. Emme enää viitsineet mennä katsomaan varsinaisen juhlapäivän ohjelmaa kun niin selvästi kuului meillekin. Sillä oli varmasti jotain tekemistä kirkon kanssa. Minua ei ainakaan liikuttanut. Se toi mieleen rakkaan Georges Brassensin "huono maine" kappaleen. Sateesta huolimatta ilotulitukset olivat mahtipontiset, joiden jälkeen alkoi luonnon omat ilotulitukset. Ukonilma ja salamointi, joka tärisytti talon parustuksiakin kuin heikko maanjäristys, joita täällä joskus on. Laika, koiraystäväme naapurin bokseri on piilotettu kattoterassiltaan sisätiloihin moneksi päväksi, onneksi.