Ole hiljaa!

           

 Muuan silmin nähden juopunut veikkonen nousi varhain maanantaiaamuna Helsingin bussiin, jossa hänen aikomuksenaan oli hyväntahtoisesti ilahduttaa kanssamatkustajia heidän synkeällä matkallaan sorvin ääreen. Hän päästi kuuluville yön aikana hengitetyn savun käheyttämän tenorinsa ja aloitti epävireisen hoilotuksensa. Hänen ehdittyään hädin tuskin kertosäkeeseen asti muuan närkästynyt matkustaja alkoi kiivaasti sättiä häntä väittäen, että hän oli valinnut luritukselleen väärän ajan – puoli seitsemän aamulla – ja paikan. Painukoon kotiinsa nukkumaan. Hän ei ollut sillä tuulella, että jaksaisi moista kuunnella. Rauhansa menettäneen matkustajan reaktio sai aikaan vastareaktion suvaitsevammalta matkustajalta, joka huomautti, että oltiin vapaassa maassa, joten kenelläkään ei ollut oikeutta kieltää miestä laulamasta. Pian molemmat mielipiteet saivat kannattajia ja vastustajia. Kolmas matkustaja esitti mielipiteenään, että vapaassakin maassa on sääntöjä, joita kaikkien tulee noudattaa ja ilmoitti kannattavansa ensimmäisenä puhuneen vaatimusta. Verona maksavana kansalaisena hänellä on tiettyjä oikeuksia, ja hänen elimistönsä vaati häiriötöntä matkustamista, niin että painukoon juoppo laulamaan vaikka torille. Reaktiot seurasivat toistaan syineen ja seurauksineen, synnyttäen yhä kiivaammiksi, uhkaavammiksi ja äänekkäämmiksi yltyvien soimausten ketjun. Tapauksella olisi varmasti ollut mitä vakavimmat seuraukset, ellei muuan iäkäs, harmaahiuksinen ja heikkosydäminen rouva olisi pyörtynyt kiistan ollessa kiivaimmillaan. Höyryt hälvenivät, kun epäluuloiset matkustajat tajusivat potilaan sydämentykytysten vakavuuden ja tilanteen absurdiuden. Sopivasti sattunut tajuttomuuskohtaus sai kiistan osapuolet tajuamaan, että oli tarpeen hälyttää ambulanssi. Ainoastaan hämmentynyt tenori jäi paikalleen suu auki, itsepintainen melodia kurkussaan, selittäen kerran toisensa jälkeen paikalle ripeästi saapuneelle viranomaiselle ja poliisille, ettei mitenkään ymmärtänyt, mistä moinen meteli. Hänhän vain halusi ilahduttaa matkalaisia laulamalla heille iloisen pikku sävelmän. Niin asia on, että hiljaisuus on pyhä… pääkaupungin liikennelaitoksen busseissa.

Pyhä hiljaisuus

Olemme uteliaita tietämään, mitä muut eurooppalaiset ajattelevat meistä, ja uteliaisuutemme saa meidät usein esittämään banaaleja kysymyksiä. Tällaiset kuluneet ja aikansa eläneet käyttäytymismallit synnyttävät kuitenkin vain merkityksettömiä analyyseja. En ole koskaan pannut paljonkaan painoa kliseille ja pintapuolisille latteuksille, eivätkä vastaukset, jotka ovat tiedossa jo ennalta, ole koskaan suuresti kiinnostaneet minua. Mieluummin terästän kuuloani ja odotan vastausta, joka todella tyydyttää uteliaisuuteni, sen sijaan että käyttäytyisin kuin vastaalkaja, joka panee puhekumppaninsa mielikuvituksen koetukselle tökeröillä kysymyksillään. Kuitenkin olin aavistavinani ystäväni, hieman noitanakin pitämäni säveltäjä Tuomas Laurisen katseesta, että hän oli ajatellut kahdestikin kysymystään ennen kuin täräytti sen minulle: Mikä on parasta, mitä Suomessa on? Hänen silmissään loisti odotuksen valo. Varmastikin hän kysymyksen esitettyään jo spekuloi sanoilla, joiden varmasti ajatteli tulevan esille vastauksessani: sauna, naisten eksoottinen kauneus, huipputeknologia ja erityisesti Nokia-ilmiö… Tunnustan, että jonkin aikaa epäröinkin. Lyhyen tauon, sekuntiin sisältyneen ikuisuuden jälkeen antamani vastaus yllätti hänet ja sai hänet vajoamaan ajatuksiinsa hyväksi toviksi: tietäen espanjalaisten temperamenttisen luonteenlaadun hän odotti mitä tahansa muuta vastausta paitsi ”hiljaisuus”. 

Missään ei vaikuta yhtä voimakkaana kuin Suomessa kylmän ja lämpimän luonnollinen vaihtelu: kesän, jolloin aurinko ei käytännöllisesti laske lainkaan, ja talven, jolloin aurinko tuskin nouseekaan, ja jos nousee, silloinkin sen edessä on paksu pilvipeite, joka estää kesälle ominaisen värikylläisyyden ja valoisuuden. Luonto vajoaa silloin syvään uneen, ja mitä edemmäs kohti pohjoista mennään, sitä syvempi tuo horrostila on. Yksi uskomattomimmista ilmiöistä talven edettyä pitkälle ja pakkasen paukkuessa ankarimmillaan on se, että pieninkin liike ja sen mukana kaikki äänet jäätyvät. Arkista päivää seuraa polaarinen yö; tuuli eli saa puiden oksia liikahtamaankaan, koska niiden päällä on paksu kerros lunta. Pakkanen ja lumi ovat jäädyttäneet elämän kaikki muodot. Talven aikana syntyy hiljaisuus, jossa ihminen voi kuulla jopa oman verensä kierron ja sydämensä lyönnit. Kenties uskomattominta ovat revontulten äänet. Niitä kuunnellessa tuntuu kuin kuulisi tähtien suhinan, jotain, minkä jokainen suomalainen jollain tavoin ymmärtää ja mitä hän osaa arvostaa.

Aika pyyhkii kaiken pois

Kansojen historiasta, kulttuurista ja kielen atavismeista johtuvat vastakohdat ajattelutavoissa moraalin ja filosofian alalla ovat hyvin merkittäviä tekijöitä, jotka vaikuttavat siihen, että ihminen tuntee itsensä ulkopuoliseksi vieraalla maalla. Mutta vielä voimakkaammin kaihertaa se, että ihminen tuntee itsensä ulkopuoliseksi omaalla maalla. Muukalainen täällä, vanhempiesi maassa, muukalainen uudessa maassa. Muukalainen missä tahansa maailman maassa. Isänmaaton ja juuriltaan raastettu juutalainen omassa, yksinäisessä diasporassaan, vailla omia juuria, vailla maankaistaletta, joka ottaisi lopullisesti suojiinsa hänen sielunsa katoavaisen kuoren. Mitäpä sillä on pohjimmiltaan väliä? ”Avec le temps va, tout s’en va”, lauloi auktoriteetteja kunnioittamaton Leo Ferré. Lopulta aika pyyhkii kaiken pois, ja väkevinkin rakkaus viimein kuihtuu, haalistuneena kuin vanha valokuva, joka on ajan mukana menettänyt kauneimmat värisävynsä. ”A la fin, on n’aime plus”.

Jo kauan olen laajentanut omia rajojani, ajatus ajatukselta. Kotimaanani pidän synnyinmaani lisäksi sitä maata, jota kenkäni tallaavat. Kotini on planeetan kaukaisimmissa paikoissa, kylissä, joissa toiset ulkomaalaiset, ihonväriltään minua vaaleammat tai tummemmat, avasivat minulle kotinsa ovet ja kohtelivat minua veljenään. Kotini on nykyään koko planeetta.

Melusaaste painajainen

Ihminen on luonut itselleen vihamielisen kaupunkiympäristön, joka on täynnä erilaisia ympäristösaasteita. Viime vuosikymmeninä melutaso on noussut hälyttävästi, ja Espanjassa arvioidaan ainakin yhdeksän miljoonan ihmisen kärsivän jatkuvasti keskimäärin 65 desibelin metelistä. Kaupunkien kasvu ja tieteellistekninen kehitys ovat monin tavoin parantaneet elinoloja, mutta ne ovat myös omiaan aiheuttamaan monenlaisia hankaluuksia ja terveysriskejä jokapäiväiseen elämään. Joillakin kaupunkialueilla, joilla asuu tuhansia perheitä pienissä asunnoissa, melusaasteesta kärsii öin ja päivin. 

Kaupunkien liikenne, teollisuus ja rakennustoiminta, kaikenlainen ihmisen aiheuttama hälinä ja meteli aiheuttavat melusaastetta, jonka seuraukset ovat monissa tapauksissa peruuttamattomat. Kaupunkien melusaasteen kokonaistaso ylittää usein kuulon sietorajan, jolloin melusta tulee todellinen painajainen. Itse asiassa sallittu meluraja ylittyy kaupungeissa lähes säännöllisesti, mikä jättää vakavia jälkiä ihmisten terveyteen. Oireet ovat samanlaisia kuin pelon ja jännittämisen oireet: pulssi nousee, hengitysrytmi kiihtyy, lihasjännitys ja verenpaine kasvavat, ja ihminen tuntee kokevansa stressiä. Koulu- ja työsuoritukset huononevat, työtapaturmat ja liikenneonnettomuudet lisääntyvät, epäsosiaalista käyttäytymistä alkaa esiintyä aiempaa useammin; vihdoin kaupungeista aletaan muuttaa pois, mikä puolestaan alentaa kiinteistöjen arvoa. Nämä ovat joitakin saasteiden lukemattomista vaikutuksista. Ei ole sattumaa, että kaikkein eniten melusaastetta on vähiten kehittyneissä maissa ja kaupungeissa.