Maahanmuuttajan kaleidoskoopi

Santorini, Kreikka

Palattuaan Ithakaan, päästyään seireenien laulun petollisesta houkutuksesta ja velhotar Kirken pauloista, vältyttyään oveluutensa avulla joutumasta kyklooppi Polyfemosin suihin ja koettuaan monta muutakin vaiheikasta seikkailua Odysseus joutui lopulta vaatimaan oman identiteettinsä ja syntyperänsä tunnustamista nousemalla kärsivällisen ja rakastetun Penelopensa kosijoita vastaan. Odysseuksen tapaan maastamuuttaja joutuu palatessaan kohtaamaan poissaolonsa vaikutuksen. Vain vähän siitä, mitä hän lähtiessään jätti jälkeensä, on enää jäljellä. Menneen ja nykyisyyden välille on muodostunut ylitsepääsemätön kuilu. Hänen perheensä, ystävänsä, äidinkielensä, koko hänen tuntemansa maa ja jopa hänen oma asemansa ovat kokeneet lähtemättömän muutoksen. Mikään ei enää ole kuten ennen. Edes hän itse ei voi enää väittää olevansa tuo sama ihminen, joka kerran jätti kotinsa etsiäkseen kirkkaampaa tähteä.

            Kokemukset uudessa maassa ja halu integroitua uuteen maailmaan, assimiloida uuden, vieraan ympäristön keskeisimmät elementit synnyttävät valtavan sisäisen ristiriidan. Vastaanottavan maan kulttuuri, joka saartaa maahanmuuttajaa joka puolella, törmää yhteen hänen omien tapojensa kanssa. Ristiriita on sitä suurempi, mitä nuorempi maahanmuuttaja on kyseessä. Vaikka lapset sopeutuvat paremmin uusiin olosuhteisiin, he kärsivät juurettomuudesta sitäkin syvemmin. Uusi ympäristö pakottaa maahanmuuttajan peilaamaan itseään, vertaamaan, asettamaan kyseenalaiseksi, rinnastamaan ja kontrastoimaan oman identiteettinsä kliseet, joita hän on jo lukemattomat kerrat ravistellut monivärisessä kaleidoskoopissa.