Piropo: verbaalinen helmi.

Kuva: Christian Bergström

Runon käännös toiseen kieleen tuntuu aina mahdottomalta. Siinä yrityksessä jos milloin Baabelintornin kirous käy toteen uudelleen. Joko semantiikka, rytmi ja varsinkin kielen musikaallisuus kärsivät aina. Eino Leinon Hymyilevä Apollo jää kalpeaksi vaikka kuinka taitavasti kääntäjä pyörittelisi sanoja, sillä kansan sielu ei antaudu helposti. Se pitää kirjaimellisesti valloittaa ja tuntea ymmärtääkseen kulttuurin vivahteita ja värisävyjä omaksuakseen tunteen ja aistillisuuden nyanssit.

Sama kielimuuri nousee eteen kun yritetään selittää kääntämätön erityinen kultturinen piirre ”piropo”, suora kreikan sanasta ”pyropós”, pyr, tuli ja óps ulkomuoto, aspekti. Sanan alkuperä vie meidät läpi Rooman, jonka asukkaat ensin lainasivat termin ja käyttivät sitä punaisten jalokivien (granaatit ja rubiinit) ryhmittämiseen. Rubiini symboloi sydäntä ja oli rakastuneiden suosituin lahja. Jos jalokivi kalleutensa tähden jäi saavuttamattomaksi ei rakastuneella ollut muuta vaihtoehtoa kuin turvautua sanojen voimaan. Hän raapisi nuppiansa inspiraatiota etsien luodakseen runollisen helmen, joka vallottaisi naisen sydämen. Tällöin piropo, kansan satoja vuosia vanha verbaalisen kohteliaisuuden tradiitio otti sinänsä ensimmäiset askeleensa.

Espanjassa elää yhä se perinnöllinen ritarillinen ”galantería”. Se on miehen ja naisen välinen sosiaalinen fakta, eräänlaista hakkailukulttuuria, joka sallii miehen pitää ovea auki naiselle, auttaa takin laittamisessa tai maksaa ravintolassa. Eri yhteyksissä se myöskin suo hänen heittää kohteliaisuuksia kuten esim. ”Viva la madre que te parió” eläköön äitisi, joka sinua synnytti, ”si no supiera que los ángeles están en el cielo juraría que eres uno de ellos” jos en tietäisi, että enkelit ovat taivaassa vannoisin, että olet yksi niistä, ”tu padre será arquitecto, pero contigo ha hecho una obra de arte” ”isäsi saattaa olla arkkitehti, mutta sinua tehdessään hän loi taidetta” jne...

Miehen kohteliaisuudessa löytyy yleensä hyvä tarkoitus, jalomielinen aikomus, jossa naista ylistetään. Naisen idealisointi, joka historiallisesti aiheutti jopa uskonnollisen kultin. Silti galanteríassa voi piileskellä kaksimieliset ja vastakaiset käyttäytymismallit. Kohteliaisuuden taakse on mahdollista kätkeytyä ja käyttää hyviä tapoja strategiana miellyttää eroottista uhriaan.Pikareski ilmiö toi Espanjan kultaiseen vuosisataan (1600) traagisen hurmurihahmon Don Juan Tenorion, jonka harrastus oli nimenomaan hurmata mahdollisimman paljon viattomia neitoja voittaakseen ystävänsä kanssa lyödyn vedon. Vapaa kapinallinen, jopa pirullinen viettelijä-arkkityyppi, josta Mozart, Molière tai Byron ym. saivat inspiraatiota, oli juuri syntynyt. Mutta munkki-kirjailija Tirso de Molina (1584-1648) ensin ja José Zorrilla (1817-1893), Romantiikan ajan keskellä, eivät tehneet muuta kuin henkilöivät don Juanin nimissä omien aikojen miesten käytöksen. ”El Burlador de Sevilla” (Sevillan ilkkuja, Don Juan) ei ollut ainoa, jonka ajanviete ja hauskanpito oli laskea rakastajattariansa. Hidalgojen (yläluokkamiehet) harrastus Don Quixoten vuosisadalla ja vielä enemmän Romantiikan aikana käsitti nimenomaan machojen miehisyyttä kaksintaisteluissa ja naisten viettelyä. Caballeroksi (herrasmies) ei voitu kutsua jos hän ei heittänyt kaapuansa naisen eteen, olipa maa kuivaa ja pölyistä tai märkää ja mutaista, sanoilla ”a sus pies señora” ”palveluksessanne rouva”.

Samasta ajasta on peräisin traditionaallinen ”besamanos” käden suutelu, jota ei käytetä enää kuin tietyissä sosiaalisissa tapahtumissa protokollan mukaan. Käden kosketus huulilla kuumarruksen aikana ei osoittaisi kuin maneerien tiettämättömyyttä. Herrasmiehen suu pitää jäädä lähelle kättä koskematta kuitenkaan sitä.”Galantería” on siis tapa myöntää sukupuolten erilaisuus harmonisesti ja hyviä tapoja käyttäen. Kohteliasuuden rituaalit näyttävät, että mies on huomavainen ja herkkä naisen hauraudelle. Sen voi myös tulkita miehen velkana äidille, joka on synnyttänyt hänet ja auttanut kasvamaan. Nainen on äitiyden symbooli, jota hänen on pakko kunnioittaa ainakin periaattessa. Mutta näin se ei ole aina ollut.

Seksuaalikielteinen ilmapiiri ajoi miehet osoittamaan ihailuaan naista kohden avoimesti jopa julkisuudessa katollisten ankarista patriarkkaallisista käskyistä huolimatta. He tekivät sen tietysti oman luonteen ja kykyjen mukaisesti. Jotkut ujosti, toiset miltei runollisesti ja eräät jopa niin rivosti, että 1928 jouduttiin säätämään uusi rikoslain pykälä nimeltään ”piropos punibles” rangaistuksellisia mairitteluita. Kyseisessä lainopillisessa tekstissä artikla 819 määrittelee, että miehen, joka osoittaa eleillä, ilmeillä, viitaten naisen viettelyyn käyttäen verbaalisia hävyttömyyksiä tai ahdistelee naista suulisesti tai kirjallisesti saisi 50-500 pesetaa sakkoa tai 5-20 päivän vankila-tuomion.

Nyt on ehkä paras aika määritellä tarkemmin piropo-sanan tarkoitus, jota kirjalija R. J. Senderin mukaan on ulkomaalaisen vaikea ymmärtää. Piropo on suullinen, ihaileva ilmaisu, yleensä mieheltä naiselle. Se on Espanjan ja espanjankielisten maiden erityinen ilmaisu, jota harvoin löytyy toisissa maissa. Siksi sitä on ehkä niin vaikea ymmärtää.

Semanttisella tasolla on kiinnostava huomata ravitsemuuden terminologia: ”¡Estás para comerte!” kelpaisit syötäväksi, tai ”¡Si fueras un bollycao, me comería hasta la pegatina!” Jos sinä olisit munkkirinkeli söisin jopa etiketin. Tai ”!Estás para chuparte los dedos!” Sinulta voisin nuolla jopa varpaat. Sana ”suola” kansan kielellä, Beinhauerin (1973) mukaan, viittaa kuvailevasti ihmisen ominaisuuksiin: nerokkuus, lahjakkuus, viehkeys, veijarimaisuus jne. Niin voisimme kuulla: ”En la mujer, la sal es el aliño principal” Naisessa suola on tärkein mauste. Tai ”¡Tienes más sal que el Pacifico, guapa!” sinussa löytyy enemmän suolaa kuin Tyynessä Valtameressä, kaunotar. Tai vieläkin yksinkertaisemmin: ”¡Salerosa!”, suolattu. Toiset taas pitävät enemmän makeasta: ”¡Bombón, me gustaría quitarte el envoltorio!” hei makupala, haluaisin ottaa sinulta kääreen pois. Ja myös: ”¡Guapa, vete por la sombra, que los bombones se derriten al sol!” kaunotar, kävele varjossa, suklaamakeiset sulavat auringossa!”

Muutamia vuosia sitten Espanjassa naisen oli mahdotonta kävellä rakennustyömaan ohi kuulematta ärsyttäviä vislauksia tai sanallisia sopimattomuuksia. Aviomiehenkään läsnäolo ei asiaa auttanut. Piropon osoittajia oli tässä tapauksessa pieni joukko. Ensimmäinen mies sanoisi: ”¡Guapa!” kaunotar. Toinen: ”¡Tía buena!” mikä syötävä likka. Kolmas: ”¡Estás más buena que la carne que echa mi madre al puchero!”, maistut paremmalta kuin liha äitini padassa. Nainen voi osoittaa negatiivisen reaktion esimerkiksi tappavalla katseella tai miestä solvaten.

Näitä mairitteluita sensuroitiin jopa laissa, joka kumottiin myöhemmin vuonna 1931, mutta joka olisi ehkä ollut hyödyllinen diktatuurin aikana, jolloin sopimattomuus naista kohtaan päästettiin irti.

Jos subjekti on feminiini objekti voi olla myöskin lapsi. Silloin kuulemme esim. Ojazos! Suuret silmät. Jos objetki on aikuinen mies: "¡Tío bueno!" Olet syötävä kundi. "Monumento", monumentti. "Volcán" Tulivuori. Laulaja Miguel Bosén fanit osoittivat ihailuaan sanoilla: "Miguel, capullo, queremos un hijo tuyo!" Miguel, haluamme tehdä lapsen kanssasi. Nainen ylistää miehen virillisyyttä näin: "Toro!" Mikä sonni! "Vaya semental" Mikä siitoseläin! "Vaya macho!" Mikä macho! (sana macho tarkoittaa urosta) "Torero!" Härkätaistelija.

Espanjassa sanottiin, että miehen tarvitsee hikoilla seitsemän paitaa, asettaa älykkyyteensä ja kaikki aistinsa sotajalalle ennen kun hän saa edes suukon. Näin oli ainakin ennen aikaan, jolloin esim. kihlausaika kesti useita vuosia. Morsian tuli avioliittoon melkein neitsyenä ja sulhanen seurusteluaikaan ja mairitteluihin tyympääntyneenä. Demokratia hillitsi tapoja ja antoi vapautta ja nämä asiat muuttuivat nopeasti.

Viettelyllä pohjoisessa on sekä aikansa, että paikkansa. Kulttuurierot ovat tässä suhteessa etelän ja pohjoisen välillä valtavia. Kun suomalainen ei ujoutensa tai kasvatuksensa vuoksi edes käännä päätänsä, vaikka mieli tekisi vislata ihailevasti jos ohi kulkee Venus, niin espanjalainen ei mahda sille mitään. Normit molemmissa maissa, jotka määräävät, mikä on sallittua ja sosiaalisesti oikein, ovat kaukana toisistaan. Varsinkin etelässä hurmaaminen on jo melkein geeneissä ja andalusialainen avoin luonne keksii spontaanisti mairiteltavaa käyttäytymissäänöistä huolimatta.

Naisen asema Suomessa oli jo 1890-luvulla emansipaation suuntautumassa niin, että silloinen Espanjan konsuli Helsingissa, granadalainen Angel Ganivet, kirjoitti, että ”vapaus estää viettelijän toiminnan”. Sukupuolten käyttäytymisnormit ja tunteiden hillitympi ilmaisu pohjoisessa eivät ehkä niinkään yleisesti salli kehumista.

Raja kohteliaisuudesta seksuaaliseen ahdisteluun on kaikkialla kapea ja nimenomaan subjektiivinen. Jos runollinen viaton ihastelulause lähtee mieleiseltä henkilöltä, vastaanotto on aina positiivinen. Sen sijaan samat sanat muuttuvat ahdisteluksi varsinkin silloin, kun lausuja on sosiaalisessa statuksessa korkeampi henkilö, olisipa henkilö mies tai nainen. Kohtaukset työpaikoilla korostavat hierarkian statuksia ja vain pahentavat asioita. Näin on sekä Suomessa että Espanjassa.

Nykyaikana espanjalaiset ovat edistyneet sekä taloudellisesti että kulttuurisesti. Rakennustyöläiset eivät enää (niin paljon) näytä olevan niin alkeellisia ilmaisuissaan ja naisen aseman muutos on suonut sekä oikeuksia, että rohkeutta sukupuolten tasavertaisuudessa. Enemmistö espanjattaria suhtautuu viekoitteluun ja piropoon lempeästi. Vanhan ajan ummehtunut tyyli on ohi ja tämän päivän trendit osoittavat, että miehetkin ovat muuttuneet turhamaisemmiksi. Kielenkäytössä on esim. syntynyt uusi termi, joka viitta siihen: "metrosexual" on mies, joka käyttää kauneustuotteita ja vastaanottaa mielellään mairitteluja.

Nuorentunut ja kaksisuuntainen ainutlaatuinen kulttuuriperintö piropo elää uuden elämän uudessa miljöössä, jossa etelän kansan ilmaisu kokeilee kielellistä luovuuttaan. Vertauskuvat löytävät tiensä osoittaakseen mielikuvituksen taiturimaisuuden ja ironian kutinan foorumissa jossa kunnioitus yhtä paljon kuin rakkaudessa on loppujen lopuksi ihmisen päämäärä.

Filosofi Julia Kristevan mukaan kohteliaisuus avaisi uusia horisontteja yhä neutraalisemmaksi ja materiaalisemmaksi muuttuneessa yhteiskunnassa, jossa ihmiset sulkeutuvat kuoreensa peläten ja vältelleen toisiaan.

Lemmekästä vuotta!